Kunnon arvot ja asenteet perustana toiminnalle
sukasliikkeen ulkopuoliset ihmiset näkivät toimintamme niin merkittävänä ja arvokkaana, että meitä patistettiin kuvaamaan Hyvä kasvaa -asukasliikkeen toimintamalli. Toiminnan kuvausta tehtiin oikeusministeriön rikoksentorjuntaneuvostolta (RISTO meidän kesken) saadulla hankerahalla.
Teimme työtä keväästä 2015 syksyyn 2016 saakka. Puuh! Olipa se urakka!!! Toimintamallia tuskin olisi tullut kuvattua ilman ulkopuolista 'houkuttelua' ja rahoitusta. Kannattihan se, sillä urakointi avasi omatkin silmät näkemään saavutuksemme ja toimintamallimme soveltuvuuden monenlaiseen ongelmanratkaisuun, jopa rikoksentorjunnan näkökulmasta! Ideana oli tuottaa materiaalia, joka rohkaisee ihmisiä ympäri Suomen perustamaan oman paikallisen Hyvä kasvaa -liikkeen, kokoamaan ihmisiä ympärilleen tekemään vapaaehtoistyötä juuri hänelle ja lähiympäristölle merkittävien asioiden eteen. Haluatko tutustua aineistoon? Tuossa alempana on linkit esitteeseen ja tarkempaan toimintatavan kuvaukseen. Joitakin videoita löytyy myös Youtubesta. |